Airfilla oma sydäniskuri 

Defibrillaattori, eli sydäniskuri, tuo merkittävää apua hätätilanteessa, jossa henkilön sydän on pysähtynyt sairaskohtauksen tai onnettomuuden seurauksena. Airfin tiloista löytyy sydäniskuri ja se on saatavilla esteettä. 

Airfin sydäniskuri sijaitsee tuotantotilan alakerrassa, osoitteessa Piilipuunkatu 11., Raisio.

Sydäniskurimme on listattu valtakunnalliseen defi.fi-sydäniskurirekisteriin, jonka kautta sijaintiedot näkyvät myös Hätäkeskuslaitoksen 112 Suomi -sovelluksessa. 

Sydäniskurin käytössä on hyvä huomata, että iskuria voi käyttää myös ilman aiempaa kokemusta. Laite vaatii vain käynnistyksen, jonka jälkeen se neuvoo käyttäjää toimimaan oikein. 

Hätätilanteessa tulee silti aina soittaa yleiseen hätänumeroon 112. 

Tärkeät ensiaputaidot päivitetty

Joulukuussa 2024 henkilökuntamme suoritti ensiapukoulutuksen ja sai opetusta ja harjoittelua sydäniskurin käyttöön. Camilla Safety Oy:n luotsaama monipuolinen koulutus ja siihen liittyvä verkkokurssi muistuttivat meitä kaikkia jälleen ensiaputaitojen tärkeydestä, mutta myös siitä, että ennen kaikkea on löydyttävä halua auttaa.

– Ensiaputaitoja on aina hyvä kerrata vaikka tuntuisikin, että ne olisivat hallussa jo ennestään. Ensiapukurssi uusitaan säännöllisesti, että meillä jokaisella on tarvittava osaaminen ja rohkeus, jos kiireellistä ensiapua tarvitaan töissä tai vapaa-ajalla, sanoo toimitusjohtaja Izabella Lundberg.

Osaatko sinä toimia?

Ohjeita sydänpysähdystilanteessa toimimiseen voi palauttaa muistiin näillä ohjeilla.

Jos joku äkisti lyyhistyy tai makaa maassa:

  1. Herättele ja ravistele: reagoiko henkilö herättelyyn?
  2. Soita 112 ja kerro, missä olet ja mitä on tapahtunut? Odota ohjeita.
  3. Aloita elvytys hätäkeskuksen ohjeiden mukaan.

Ohjeet paineluelvytyksen aloittamiseen Sydänliiton videolla

”Elvytys: käy käsiksi, uskalla auttaa” (Fredi – Elää mä sain)